Tapahtumapaikkana muuan satakuntalainen paahtimokahvila.

Asiakkaat tilaavat tuplaespresson ja jäälaten. juomat saapuvat, kunhan tupla on seisahtanut maitoaskartelujen ajan. Jäälatte on tarjoiltaessa varsin karvas, vaikka siihen sovittiinkin lisättävän sokeria. Se muuttuu miellyttävän juomakelpoiseksi vielä yhdellä pussillisella sokeria.

Tuplaespresso näyttää miniatyyrituopilliselta Guinnessia. Täpötäysi (ehkä vajaa) desin vetoinen lasi, jonka päällä on hyvin hailakanvärinen crema. Tarjoiluviiveestä huolimatta lasiin koskiessa polttaa sormensa. Ei vaikuta hyvältä.

Eikä maistu. Vetistä, palanutta, karvasta. Niin, ja liian kuumaa.

Asiakas avautuu aiheesta.

Asiakas: Tämä jäi kyllä nyt valitettavasti juomatta. Kahvi oli ihan liian pitkä ja tarjoiltiin kiehuvan kuumana.
Barista: Tupla on meillä sen mittainen.
Asiakas: Ahaa. Kukahan teillä kouluttaa baristat... No, se juoman pituus ei kuitenkaan ollut pääasiallinen ongelma, vaan lämpötila.
Barista: Jos sinne lisäisi kylmää vettä sekaan?
Asiakas. Jos uuttovesi on ollut kiehuvan kuumaa ja polttanut kahvista aromit, ne tuskin palaavat takaisin lisäämällä kylmää vettä!
Barista ...
No voitaisko me jotenkin korvata tämä?
Asiakas: Hmm.. Voisinko saada suodatinkahvin?

Vaaleapaahtoinen suodatinkahvi olikin sitten ihan eri maailmasta, miellyttävän hapokas ja makeanpuoleinen, vähän appelsiinimaisia makuja. Oikein mukava siis.

Mutta ihan oikeasti... Kylmää vettä! Jo ennestään liian laihaan kahviin! Yritin välttää valmistusrutiinia koskevia arvauksia ja viisastelua ja keskittyä aistein havaittaviin ongelmiin kahvissa, mutta olisi tehnyt mieli esittää kysymyksiä valmistusprosessista koskien koneen jäähdytyshuuhtelua, uuttoaikaa ja myllyn säätämistä. Asiakkaalle jäi sellainen olo, että mitään keskusteluyhteyttä baristan kanssa ei ollut syntynytkään ja että henkilökunnalle jäi mysteeriksi, että hittojako se nutisi, olisi vain kaatanut vettä kahviinsa ja juonut sen litkun niin kuin kaikki muutkin.

Onneksi se suodatinkahvi oli hyvää.