Vietettiin rouvan kanssa vuosi Irlannissa, AEG jäi kotiin. Irlanti ei varsinaisesti ole kahvimaa, oikeastaan opin siellä pitämään maustamattomasta mustasta teestä, joka on uutettu niin vahvaksi että hampaat irtoavat, jos siihen ei kaada maitoa joukkoon. Kahviakin tuli juotua, ostin halvan moka pot -pannun torilta ja väsäilin useimmiten mokkapohjaisia americanoja, joista päädyin pitämään aika paljonkin.

Suomeen palattua huomasin merkillisen seikan: Täkäläinen vaalea paahto jätti aina inhottavan kitkerän jälkimaun, jota kesti aika pitkään. Usein pykälää tummemmasta paahdostakin jäi samantyyppinen olo. En tiedä, olisinko tottunut tähän ajan kanssa, mutta päädyin sitten etsimään vaihtoehtoja. Eli keskityin ihan oikeasti maistelemaan juomiani kahveja. Tässä vaiheessa tuli ostetuksi edullinen Krupsin levymylly, aikaisemmin olin jauhanut kahvit käsin jollakin siihen hommaan juuri ja juuri kykenevällä käsimyllyllä.

AEG ja Krups palvelivat hetken, sitten rupesi kotiespresso maistumaan jokseenkin järkyttävälle. Ilmeisesti syynä tähän olivat vanhenemaan päässeet pavut, mutta saipahan syyn ruveta ihan oikeasti opettelemaan sitä, miten espressoa pitäisi valmistaa. Ostin kunnon tampperin ja rupesin vahtimaan suodatusaikaa sekuntikellon kanssa. Yrittäessäni poistaa suodatinkahvasta paineistusta päädyin purkamaan kahvan ja puhdistamaan sieltä useamman vuoden kahvitöhnät. Laitoin kyllä inhat crematuutit takaisin paikalleen.

Tässä keittimessä ja monissa sen kaliiberitovereissa on siis suodatinkahvan alaosaan askarreltu lisäpaineistusta niin, että kahvi joutuu uuttamisen jälkeen paineen alle. Tämä saa sen vaahtoamaan niin, että näyttää siltä kuin kahvin pinnalla olisi crema, joka normaalioloissa kruunaa espresson ja kertoo onnistuneesta kahvista. Noiden painetuuttien kanssa syntyneellä vaahdolla puolestaan saattoi peittää epäonnistuneen uutoksen, joskin väristä opin loppuvaiheessa päättelemään, josko luvassa oli onnistunutta kahvia. Muutamat sangen maukkaat lirut sitä tuli tässä vaiheessa kyllä nautittua.

Oltiin kuitenkin tultu siihen pisteeseen, että hinku päivittää keitin verotti työtehoani gradun viimeistelyn suhteen toden teolla. Roikuin nimittäin aika paljon netissä miettien kustannustehokasta vaihtoehtoa. Rouva tuli lopulta siihen tulokseen, että uusi espressokeitin saattaa edistää gradun valmistumista paremmin kuin loputon surffailu ja vertailu. Marssimme siis Kaffecentraleniin, jossa Ulrika ehdottikin myllyn päivitystä ja AEG:lla nilkuttelun jatkamista. Juuri kun olin päättänyt päivittää keittimen. Koskapa en halunnut jatkaa yhteistyötä epäcreman kanssa, pumppu ei mielestäni ollut järin tehokas ja olin ostanut sen Krupsin myllyn vain vähän aikaa sitten, tämä ei tuntunut sopivalta. Logiikkaani kuvastanee aika hyvin se, että paljon sopivammalta tuntui sekä keittimen että myllyn päivitys. Niinpä vaikutti hetken siltä, että meille muuttaa Minimoka -kahvimylly ja Gaggia Classic -keitin.

Gaggia oli tarkoitus hankkia messinkisellä boilerilla alumiinisen sijaan, sillä ei tehnyt mieli jokapäiväisesti rikastaa alumiinia aivoihinsa. Kävikin ilmi, että tämä ei onnistu, joten takaisin netin ääreen vaihtoehtoja miettimään. Lopulta päädyimme Isomac Venukseen. Tässä vaiheessa alkuperäinen ajatus ostaa viidelläsadalla eurolla uusi keitin oli kasvanut yli tuhannen euron keitin-mylly-kombinaatioon. Huh huh, sanoi opiskelija.

Uuteen kahvikoneistooni olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen. Tummanpunaruskeaa cremaa on puskenut kahvishottien päälle runsain mitoin, ja alkusäädön jälkeen olen pikkuhiljaa alkanut päästä kohti oikeaa polkua maidonvaahdotuksen suhteen. Venuksen uuttopaine oli tosin jokseenkin korkea, ja kahden viikon treenin, jonka aikana kahvin maku on vaihdellut hyvästä taivaalliseen, jälkeen kiikutin sen Kaffecentraleniin säädettäväksi ja tarkastettavaksi. Jahka keitin saapuu takaisin, otaksuisin sen uuttavan kahvin pykälää pehmeämmän makuiseksi ja veden olevan hieman vähemmän altis löytämään nopeinta reittiä kahvikakun läpi. Uuttopaineen ollessa korkea tunnuttiin nimittäin tarvitsevan lähinnä yli-inhmillistä baristatekniikkaa, mitä on ehkä helpompi opetella jos keittimen vaatimukset eivät ole aivan surrealistiset. Operaatio on kestänyt kohta viikon, ja keitintä alkaa olla kova ikävä.

Tässä keittimen takaisinodottelussa on kyllä saavutettu melkoinen säälittävyyden taso: päivästä kuluu aika paljon Youtuben kahvinkeittovideoita tarkastellessa. Polttelut päästää kahvit ja jatkaa maidonvaahdotusharjoituksia olisivat aika kovat. Siinä kai on syy tämän bloginkin perustamiselle juuri nyt, kun joutui olemaan ilman espressokeitintä viikonlopun yli: Siinä miete, mistä puute.